Eternal
» Etusivu
» Historiikki
» Opetus
» Äänitteet
» Runot
» Eternal
» Yhteystiedot
» Kuvat

 Lainaus kirjasta Jukka Järvelä Homma Kävi erään pikkukaupungin pophistoria

1960-luvun lopun tärkein hämeenlinnalaisyhtye oli Eternal, joka ei tehnyt levyä, mutta joka keikkaili ahkerasti Etelä-Suomessa. Yhtye aloitti keväällä 1967 nimellä Eternal Nuisances (Ikuiset Kiusankappaleet), mutta koska nimen lausuminen oli hankalaa ja se kirjoitettiin lehdissäkin usein väärin, nimi lyheni Eternaliksi. Sekin tosin saattoi olla lehdessä muodossa Eternar tai Esternal. Bändin ensimmäinen kokoonpano oli Harri Sissala laulu, Hannu Hakamäki kitara, Markku Jaakkola basso, Aarno Mallat kitara ja Jouko Kumpulainen rummut. Sitten ensin Kumpulainen ja myöhemmin Hakamäki vaihtuivat rumpali Seppo Airasvuohon ja kitaristi-laulaja Markku Kujalaan. Kolmanneksi rumpaliksi tuli vuonna 1968 Juhani Lustre.

Eternal tunnettiin eteläisessä Hämeessä, mutta kannattajakunta kasvoi monien vierailujen myötä myös Helsingissä. Sen uran alkuaikoihin kuului esimerkiksi ikimuistettava keikka Lahdessa radiomastojen juurella, jossa yhtyeen kovaäänisistä alkoi kuulua radion iltahartaus, kun mastojen synnyttämä voimakas kenttä tunkeutui ulos kaiuttimista. Eternal soitti englanninkielisiä lainakappaleita, kuten 1960-luvun hämeenlinnalaisyhtyeet lähes poikkeuksetta tekivät. Yhtye aloitti Rolling Stonesin ja Bob Dylanin kappaleilla, bluesilla sekä vahvoilla versioilla Spencer Davis Groupin ja Ike ja Tina Turnerin sielukkaasta musiikista. Tästä oli suora tie muodissa olleeseen souliin, jonka tyyppistä musiikkia Eternal soitti menestysvuonnaan 1969.

Eternalin laulusolisti Harri Sissala jätti välillä yhtyeen, mutta palasi takaisin juuri vuodeksi 1969. Samana vuonna instrumenttinsa urkuihin vaihtanut Mallat jäi pois yhtyeestä ja tilalle tuli saksofonia soittanut Esa Hämäläinen. Kesän kunniaksi bändi oli teettänyt värikkäät kukkaisvaatteet ompelijalla, mikä sai irvileuat moittimaan, että kansainvälistä nuorisomuotia seurannut yhtye menestyi vaatteiden voimalla. Kuumana soulkesänä 1969 viisikko teki parhaimmillaan kolme keikkaa samana päivänä eri puolilla eteläistä Suomea.

Soulkesän keikat Eternal päätti uransa komeimpaan esitykseen, joka toteutettiin Aulangon rauniolinnakkeella hienon valoshown tukemana. Siihen bändi sai lainaksi Teatterikerhon nuorten valaisimia. Hippiaikakauden vapaamielisyyttä Eternal ilmensi parhaimmillaan eräällä Tervakosken keikalla, kun orkesteri lisäsi tunnelmaa heittelemällä yleisön joukkoon paperisilppua ja ruiskuttamalla vaahtoa toistensa päälle. Kaikki tämä tietenkin toteutettiin salista vastanneen henkilön luvalla ja sillä ehdolla, että yhtye siivoaisi jälkensä.

Vuonna 1969 Eternalia myi Olli Sukki Suomen Orkesteripalvelusta ja yhtye jopa tienasi musiikillaan. Suosiosta kertoi myös intiimi ihailijaposti ja fanien vierailut Helsingistä saakka. Mutta pääsi Eternal kokemaan tanssilavojen arkeakin, kun se esiintyi kepin kanssa jo kulkeneen ja raihnaisen, mutta edelleen upeaäänisen Olavi Virran kanssa samoissa tansseissa. Arki tuli vastaan myös Pälkäneellä, kun Hämeenlinnan pojat joutuivat pitkää uraansa aloitelleen Paula Koivuniemen ärräpäiden ja kiukkupurkauksen todistajaksi. Samalla Pälkäneen matkalla bändi yllättäen lähes pakotettiin tanssipaikalta myöhästyneen Ilkka Hemmingin säestäjäksi, sillä illan tanssiyhtye oli jo ehtinyt poistua paikalta. Rockbändi ei taipunut tanssimusiikin puolelle, koska se pystyi soittamaan vain Summertimen, minkä jälkeen myös Hemming katsoi parhaaksi poistua Pälkäneeltä.

Vuosikymmenen vaihteessa Eternal kilpaili Hämeenlinnan ykkösyhtyeen paikasta Leo Frimanin Waterloon kanssa. Waterloo voitti kamppailun lopullisesti, kun Eternal hajosi syksyllä 1970.